Sataman modernisointi vauhdittaa kasvua
Kaskisten satama uudistuu vauhdilla, automatisointi johtaa myös kohti päästövähennystavoitteita
Satamilta vaaditaan energia- ja kustannustehokkuutta sekä päästövähennyksiä. Tämä on sysännyt liikkeelle laivaliikenteen ja satamien uudistamisaallon. Päästövähennyksissä takarajana on alkuvuosi 2025. Kaskisten satamassa haasteeseen on tartuttu aikailematta. Sen operatiivista toimintaa lähdettiin uudistamaan kokonaisvaltaisella digisopimuksella. Yhteistyökumppanina on norjalainen Grieg Connect.
− Pilvipalvelupohjainen sataman digihallintajärjestelmä merkitsee satamalle samaa kuin lennonjohto isommalle lentokentälle, satamayhtiön toimitusjohtaja Patrik Hellman vertaa mittavaa muutosprosessia osuvasti.
Monivuotinen projekti
Digitalisaation avulla voidaan tehostaa sataman operatiivisia toimintoja ja samalla vähentää päästöjä sekä kustannuksia. Kaskisissa tavoitteena on rakentaa täysin digitaalisesti toimiva satama. Uuden digitaalisen hallintajärjestelmän ensimmäinen vaihe otettiin käyttöön helmikuussa.
− Projekti on hyvin monivaiheinen. Kokonaan valmiiksi se saadaan arviolta 3−4 vuodessa kuin kaikki sovellukset on saatu integroitua yhteensopiviksi.
Muutos näkyy
Projektin aikana läpivalaistaan kaikki sataman toiminnat ja Grieg Connect räätälöi Kaskisten satamalle myös täysin uusia sovelluksia. Uudistukset ovat vaikuttavia.
− Pelkästään lastidokumentoinnin digitalisoinnilla vähennetään merkittävästi nykyistä paperisotaa. Porttitoimintojen siirtäminen järjestelmään taas tehostaa satama-alueella maaliikenteen kulunvalvontaa ja kaukoseurantaa oleellisesti.
− Ja mikä parasta, voimme tarjota sataman kuljetusyrityksille mahdollisuutta liittyä samaan digisovellusjestelmään.
Älykästä teknologiaa
Digitaalisen hallintajärjestelmän sekä kehittyneen sataman saapumis- ja hallintamoduulin lisäksi sopimukseen sisältyvät optiona tavaran läpivirtaushallinta- ja monitorointi, terminaalitoimintahallinta, mobiilipalvelu ja digitaalinen kaksonen, joka on ajatteleva ja aistiva virtuaalikopio satamasta.
− Keräämme projektin edetessä digitaalista kaksosta varten vertailutietoja, jotta tiedämme, miten voimme operoida eri toimintoja paremmin.
Lisää automaatiota
Kaskisten sataman uudistamisen työlistalla on myös automaatio- ja infraprojekteja. Väylille ja satama-alueelle aiotaan tuoda lisää liikenteen ohjausta parantavia sensoreita ja kameroita, alusten kiinnitys- ja irrotus automatisoidaan ja laitureita vahvistetaan sekä pidennetään.
− Tänä vuonna laiturialuetta on tarkoitus pidentää 160 metrillä. Tavoitteena pitkällä tähtäimellä on päästä 2 000 metriin, mikä on tuplasti nykyistä enemmän.
Uuden edessä
Hellman kuvaa Kaskisissa ja koko satama-alalla käynnissä olevaa vaihetta vallankumoukseksi, sillä muutospaineita tulee monelta suunnalta.
− Ympäristöälykkäiden, automatisoitujen ja kustannuksia säästävien ratkaisujen kehittäminen ovat koko logistiikkaketjun tulevaisuusskenaario.
Ympäristövaatimukset ja kustannuspaineet eivät kuitenkaan koske vain satamia. Samassa veneessä ovat niin satamassa liikennöivät alukset kuin sataman maaliikenne. Siksi avoimien sovellusten avulla kehittyvien satamien, VTS-keskuksien ja terminaalien sekä meri- ja maaliikenteen välille on yleisesti lähdetty luomaan saumatonta digiverkostoa.
− Kun kaikki sataman asiakkaat sekä rajapinnat on saatu kytkettyä järjestelmään, voimme alkaa puhua satamien ja logistiikan uudesta operatiivisesta aikakaudesta.
Vahvoja kasvulukuja
Oy Kaskisten Satama-Kaskö Hamn Ab teki vuonna 2020 ennätystuloksen. Satama käsitteli tavaraa yli 1,2 miljoonaa tonnia. Kasvua kirjattiin 11 prosenttia. Aluskäynnit lisääntyivät 40 aluksella. Niiden kokonaismäärässä oli 370. Satama kuuluu kattavaan kansainväliseen TEN-T satamaverkostoon.
– Sataman tavaravirrat ovat kasvaneet 25 prosenttia kolmessa vuodessa. Strategisena tavoitteenamme on kasvattaa tavaravolyymi kolminkertaiseksi vuoteen 2030 mennessä, toimitusjohtaja Patrik Hellman toteaa.
Havator kumppaniksi
Havator uutisoi maaliskuussa, että se ostaa Revisolin Kaskisten satamanosturiliiketoiminnot. Samalla yhtiö ilmoitti investoivansa Kaskisten sataman nostopalveluiden kehittämiseen.
Hellman pitää Havatorin etabloitumista Kaskisten satamaan erittäin positiivisena asiana, sillä se vahvistaa sataman kilpailukykyä entisestään.
Havator on yksi Kaskisten satamaoperaattoreiden palveluntuottajista. Muita yhteistyökumppaneita ovat Oy Silva Shipping Ab, BB Logistics Oy, Wibax Tank Oy ja Cewal Grains Oy.