Kaskisten satamalle 2020 oli ennätysvuosi
Oy Kaskisten Satama-Kaskö Hamn Ab:n vuoden 2020 tulos
Satama käsitteli 1 212 000 tonnia tavaraa mikä oli 137 000 tonnia enemmän kuin edellisvuonna, tämä oli paras tulos 12 vuoteen. Kasvua oli peräti 11 % ja aluskäynnit lisääntyivät 40 aluksella olleen yhteensä 370.
– Ottaen huomioon Covid-19-tilanteen vaikutuksen saamme olla erittäin tyytyväisiä, ja satama on kasvanut 25 % kolmessa vuodessa, sataman toimitusjohtaja Patrik Hellman sanoo.
Massapuun tuonti Kaskisten tehtaalle kasvoi eniten, yli 49%, mutta kemihierteen vienti ja bulkkitavaran, kuten kasvuturpeen, rehun, lannoitteiden ja rautaromun käsittely kasvoivat myös merkittävästi.
Satamayhtiön liikevaihto kasvoi runsaat 14 %
Tänä vuonna satama aikoo rakentaa uuden 165 m laiturin sekä investoida digitaaliseen hallinto- ja ohjausjärjestelmään, joka otetaan käyttöön helmikuussa.
– Nämä toimenpiteet tehdään voidaksemme vastata kasvavaan kysyntään, päästöjen vähentämiseksi ja toiminnan laajentamiseksi. Satama tähtää tavaravolyymin ja liikevaihdon kolminkertaistamiseen vuoteen 2030 mennessä. Onnistuessa satamalla on silloin noin 800-900 aluskäyntiä vuodessa ja tämä kasvu on luonut runsaat 40 uutta työpaikkaa, Hellman kertoo.